
Suomen taideakatemian kuvataidepalkinnon ehdokkaat ovat Alma Heikkilä, Aaron Heino ja Kim Simonsson
Suomen taideakatemia perusti vuonna 2013 uuden, vain suomalaisille taiteilijoille, myönnettävän palkinnon. Tänä vuonna jaettavan palkinnon ehdokkaat julkistettiin Ateneumin taidemuseossa pidetyssä tilaisuudessa 25.3.2019. Ehdokkaat ovat kuvataiteilija Alma Heikkilä, kuvanveistäjä Aaron Heino ja kuvanveistäjä Kim Simonsson.
Palkinnon ehdokkaat lukeutuvat kuvataiteen ajankohtaisiin nimiin sekä suomalaisessa että kansainvälisessä katsannossa. Kukin palkintoehdokkaista on saavuttanut tähän mennessä jo eri tavoin taidekentän tunnustusta, mutta ansaitsee nyt tulla nostetuksi esille laajemmin tämän hetkisen taiteellisen työnsä ansiosta.
Palkinto sisältää 25.000 € rahapalkinnon ja oikeuden pitää näyttely EMMAssa vuonna 2020. Näyttelystä tehdään myös näyttelykirja.
Joka toinen vuosi jaettava palkinto myönnetään taiteilijalle, joka on parhaassa luomisvireessä ja jonka teoksilla on kansainvälistä kiinnostavuutta.
Ehdokkaat on valinnut ja palkinnon saajasta tulee päättämään Taideakatemian asettama suomalaisista asiantuntijoista valittu palkintolautakunta, johon kuuluvat Taideakatemian puheenjohtaja taidemaalari Antti Linnovaara, kuvanveistäjä Anne Meskanen-Barman ja Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola sekä Espoon modernin taiteen museon EMMAn museonjohtaja Pilvi Kalhama. Lisäksi Espoon kaupungin kaupunginjohtaja tai hänen määräämänsä voi osallistua palkintolautakunnan työskentelyyn koska kaupunki tukee taloudellisesti palkintoa seuraavan kolmen palkinnon ajan.
Palkinnon saaja julkistetaan 14.5.2019 EMMAssa. – Edellisen palkinnon sai kuvataiteilija Outi Pieski.
Palkintolautakunta luonnehtii ehdokkaita seuraavasti: Alma Heikkilän (s.1984) taide vetoaa ajankohtaisuudellaan. Hän tekee näkyväksi luonnon mikroilmiöitä aikakautena, jota leimaa kollektiivinen huoli luonnon makrotasosta, kuten lajien häviämisestä ja epätyypillisestä leviämisestä – sanalla sanoen, ilmastonmuutoksesta seurauksineen. Heikkilän taiteessaan kuvaamat elävät mikro-organismit, kuten bakteerit, jäkälät ja levät ovat osa pitkää ajallista jatkumoa, joka nyt on uhattuna. Makro- ja mikrotaso kietoutuvat hänen taiteessaan näin yhteen, vaikka todellisuudessa näiden väliset syy-seuraus -suhteet ovat vaikeasti havaittavissa. Tämä tekee Heikkilän taiteesta äärimmäisen merkityksellistä tässä ajassa. Aiheenkäsittely moniulotteisen, tilaan levittäytyvän maalauksen keinoin herättää katsojan kiinnostuksen. Oivaltavilla teoksillaan Heikkilä pohtii jatkuvasti maalauksen uusia mahdollisuuksia löytäen keinoja, jotka ovat juuri hänelle hyvin omaperäisiä ja ennen näkemättömiä.
Aaron Heinon (s.1977) tuotannossa hengittää klassinen suomalaisen modernin kuvanveiston ja muotoilun perinne, mikä ilmenee erityisesti vapaista ja orgaanisista luonnonmuodoista ammennettuina vaikutteina. Heinon tuotanto on kuitenkin vahvasti tähän hetkeen päivitetty muunnos tuosta perinteestä: futuristinen, siloteltu pinta yhdistyy muodonantoon, joka tuo mielen virtuaalisen mutkikkaan, mutta kiehtovan 3D-kuvamaailman. Aaron Heino on monipuolinen taiteilija, jonka tuotannossa klassisten materiaalien käyttö yhdistyy kiinnostavasti arkisten asioiden kuvaukseen. Näistä elementeistä syntyy tunnistettava, omanlaisensa estetiikka, tuore katsanto suhteessa traditioon ja vahva, ajassa hengittävä taiteellinen ilmaisu.
Kim Simonssonin (s. 1974) luomien figuurien maailmaa luonnehtii arjen ylittävä fantasiamaisuus. Simonsson on taiturimainen tarinankertoja, mutta hän ei tarjoa teostensa yleisölle valmiita vastauksia. Visuaalisen kulttuurin eri genreistä vaikutteita ammentavat veistokset koettelevat outouden rajoja ja teosten tunnelmaa leimaa arvoituksellisuus. Esillepanot ovat harkittuja, ja niissä teosten ympärille laskeutuu katsojan vangitseva jännitteinen aura. Simonssonin taiteen keskeisenä kulmakivenä on täysin omaperäinen esteettinen kuvakerronta, joka kuitenkin on pysynyt jatkuvassa, hienovaraisessa muutoksessa koko taiteilijan tähänastisen uran ajan. Simonsson on lisäksi yksi keskeisistä kotimaisista taiteilijoista, joka kansainvälisessäkin mittapuussa on tuotannollaan kytkenyt keramiikan osaksi nykykuvanveiston kenttää.
——————————————-
Lisätietoja antavat Suomen taideakatemian puheenjohtaja Antti Linnovaara p. 040 559 9721 ja
asiamies Päivi Liedes p. 0400 418 451